maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kevään sisustusinspiraatiot


 Auringon pilkahdellessa paljastuu kotoakin tummien värien talvisuus ja tunkkaisuus. Harrastan kotona useinkin ns. mööpelivalssia, joka tarkoittaa sananmukaisesti sitä mitä tuo mieleenkin. Kaikki huonekalut, tekstiilit ja piensisustuselementit vaihtavat keskenään huonekohtaisesti paikkaa.

Perusideana on, ettei uutta hankita, useimmiten ostan ainoastaan suuren määrän erilaisia kukkia tai poimin jotain näyttävää maljakkoon suoraan luonnosta, kukat toimivat ikään kuin kehyksenä sille millä väreillä stailaus tapahtuu.

Tanskalainen ja hollantilainen sisustustyyli ovat erityisesti mieleeni, ainakin kokemukseni mukaan näissä maissa annetaan tilaa yksilöllisyydelle, kaiken voi laittaa samaan tilaan, tasapaino eri esineiden välillä luo harmonian.

Aikanani olen hankkinut kestäviä tuotteita sisustukseen, säilyttänyt huolella muutaman antiikkihuonekalun, ehostanut käytettyjä huonekaluja ja ostanut suuren osan myös Ikean huonekaluja ja kodin tekstiilejä, näiden edellä mainittujen perushuonekalujen ja piensisustustuotteiden avulla on nimenomaan mööpelivalssauskin mahdollista. Lisäksi mielikuvitus ja suunnittelun ideointi ja luovuus saavat kyytiä.

Hutejakin on tullut hankittua, eritoten kun kiireessä hankkii jotain hyvin edullista ja välttävää... silloin niistä pyritään eroon ja " erorahalla " hankitaan se oikea yksilö;-)

Tällä hetkellä tarvitsisimme kipeästi eteiseen vahvarunkoisen pyöreänmallisen pöytälampun. Edellinen on ihan ok. kiireessä hankittu heppoisempi versio, Ikeasta. Ajattelin käydä Vinkelissä tai Salissa, tai sitten Mosainteriorissa Tapanilassa, heillä on paljon kivoja tuotemerkkejä myynnissä.
Ikeasta voisi sitten hankkia pari vaaleampaa tyynyä ja kevyemmät filtit.

Tästä se taas lähtee käyntiin,  klassinen vaalean harmaa ei vain voi mennä hutiin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti