tiistai 18. maaliskuuta 2014

Fruity Days

Uskomatonta, mutta totta. Ohitin eilen ruokakaupassa karkkeja ja muita makeisia pursuavan hyllykön ihan ilman minkäänlaisia mielihaluja tai ylimääräisiä kuolan nielaisuja. Katsoin kyllä muutamaa vaihtoehtoa ja totesin ettei valikoimasta löydy mitään mikä kiinnostaisi, sen sijaan litra luonnon jogorttia jonka olin juuri napannut kärryyn aikaisemmin kiinnosti enemmän ja etenkin siihen suunnittelemani vadelmat pakkasesta sekä liraus ihanan juoksevaa hunajaa.
 
 Noh todettakoon aluksi kuitenkin, että tämä on nyt tapahtunut kerran, katsotaan minkälaisia haasteita karkin suhteen tämä päivä tuo tulleessaan. Ei niin ettenkö jo olisi ollut useamman viikon jopa kuukausia ollut vähemmällä makealla, ainoastaan banaaneja, appelsiineja, omenia sekä marjoista vadelmaa ja mustikkaa , niitä tosin pakasteina tähän aikaan vuodesta, menee kutakuinkin aikalailla.
 
Suuremman makeanhimon yllättäessä hunaja on ainoa, joka auttaa ns. makeantärinään. Innostus kakkujen tekoon ja yleisesti ruuanlaittoon on vuodenvaihteen jälkeen kasvanut hurjasti, kumma kyllä  leivoksia ei juurikaan tee mieli, tosin valmiin onnistuneen kakun nähdessäni en voi taata onko maistelun jälkeen merta irti vai pysyykö homma aisoissa edelleen.
 
 Luulen että kokkailuinnostus on vain uusi elämäntapamuutos sekin, tai osa sitä jos ollaan tarkkoja. Törmäsin kerran Espanjassa käydessäni hedelmäkauppaan jossa oli hedelmien alennusmyynti, silmäilin aluksi olivatko hedelmät kenties jo melkein päivää vaille pilalla, mutta ilokseni ja hämmästyksekseni mm. appelsiinit sekä nisperot, jotka muistuttavat minikokoisia persikoita ulkonäöltään, olivat aivan juuri poimittuja, sadot vain ovat joskus niin valtavia että yksi syy erikoiseen alennusmyyntiin voisi olla juuri varmistuminen siitä, että kaikki todellakin menee kaupaksi ennen kuin pilaantuu.
Ostimme eritoten appelsiineja korin täydeltä ja teimme muutaman päivän tuoremehuja sekä suurimman osan napsimme mehukkaita appelsiineja välipaloina. Saimme varmasti täytettyä kaikki suositukset päivittäisistä c-vitamiinisuosituksista ellei sitten ylitettykin roimasti.
 
 Katsotaan kuinka kauan ohittelen karkkihyllyt, entinen salmiakin suurkuluttaja, periytyvän korkean verenpaineen ja muunkin tietotulvan vuoksi karkit ja " makean elämän " hylännyt nykyinen hedelmien suurkuluttaja haaveilee mahtuvansa pari vuotta sitten tuliaisiksi saamiinsa diptye-värjättyihin farkkuihinsa, tällä hetkellä kiristää niin että tuntuu otsassa asti...
 
Mukavaa aurinkoisen kirpeää pakkaspäivää kaikille;-)
 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti