keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Hietsun kirppis;-)



 Ennen kesää on perinteinen Hietsun kirppispäivä ihan ehdoton ohjelmanumero. Tänä vuonna kannan paikalle lasten vaatteita sekä omia pitkään käyttämättömänä olleita laukkujani ja esimerkiksi asustekorujani, astioita jne.

Kuten tässä on tullut kevään mittaan jo mainittuakin, olen edelleen vaatehuoneen siivoamisen kanssa alkutekijöissä, lisäksi ensi vuoden alussa alkanee talossamme putkiremontti, kellariremontti ym. remontteja jolloin muutamme evakkoon... tämänkin seikan vuoksi kirppari tulee juuri nyt erittäin ajankohtaiseksi ja tarpeelliseksi.

Ajatuksenani oli mennä Hietsuun nyt tulevana viikonloppuna, säätiedotus on vain armoton tämän idean toteuttamiselle, ilman oletetaan olevan sateinen ja tuulinen, joka tarkoittaa sitä että juoksisin taas pitkässä sadetakissani ympäri Hietsun toria metsästämässä tuulessa pakenevaa vaaterekkiä tai pahimmillaan kahta. Nimimerkillä kokemusta on, tällaisia kirppispäiviä on innokkaan kävijän muistissa parikin. Sadetakki olisi mennyt kaupaksi muutaman kerran, muut oikeasti myynnissä olevat tuotteet eivät niinkään.

Ihanteellinen kirppispäivä olisi aurinkoinen, ei liian kuuma ja tuulta ei juuri nimeksikään. Silloin ihmiset jaksavat rupatella ja sovittaa vaatteita sekä kuluttaa ihan kunnolla aikaa monen eri myyjän valikoimien parissa. Itsekin jaksaa olla pirteänä paikalla kun muistaa pakata mukaan hieman eväitä mukaan lukien termospullollisen kaakaota;-)

Saa nähdä miten käy, taidan seurata vielä sääennusteita ja käydä katsomassa josko olisi paikan peruuttaneita kauppiaita, ruuhkaa luulisi olevan jo aikalailla. Huolellinen vaatteiden hinnoittelu huoltoineen ja silittämisineen kuuluu asiaan, voin tehdä sen valmiiksi jo vaikka viikonkin kuluttua olevaan kirppispäivään, josko säätiedotuskin silloin lupailisi hieman positiivisempaa ennustetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti