maanantai 11. elokuuta 2014

" Syysboottaus "



Huhgh... alkaa syys totesin palatessani vihaisten ampiaisten piinaamana maalta eilen illalla. Ihanaa olla taas kaupungissa varmaankin mietin miltei ääneen... noh, talossamme oli vesikatkos, jonka olin tietenkin unohtanut ja yöllisen tai aamuisen raikastavan vesisateen jälkeen aamu valkeni yhtä helteisen hellivänä kuin nyt viime aikoina olemmekin saaneet nauttia.

Vaikka illat pimenevät ja kello kulkee raksuttaa vieden viikot ja kuukaudet mennessään täytyy edelleenkin todeta kesän olleen ilmojen puolesta enemmän kuin hellivä, toisille suorastaan tukala. Olen viikonloppuisen orastavan ampiaiskauhun jälkeen kuitenkin taas kallistumassa mieleltäni syksyyn, sillä jokin siinä muodin parissa työskennelleenä kiinnostaa. Pitkät housut ja nilkkurit, jossain vaiheessa taas kivat saappaat ja nahkatakki, jonka päälle voi ilmojen viiletessä laittaa turkisliivin. Suorastaan silitän laatikossani lojuvaa isoa muodikasta pipoa ja järjestelen kaulaliinoja väreittäin kuriin eteiseen naulakkoon.

Kaikki olisi muuten hyvin ellei syksy toisi tulleessaan taas mieliimme ja olemuksiimme kiirettä ja kireyttä, on paljon velvollisuuksia ja aikatauluja, hoidettava perusteellisesti ikäviäkin velvollisuuksia. Kesällä mieli lepää, erilaiset ahdistuneisuudet kaikkoavat, on enemmän lomankin vuoksi aikaa perheelle ja ystäville sekä tärkeälle omalle itsellekin.

Kuin vain muistaisi elää päivät tasapuolisesti niin onnellisena kuin vain kulloinkin on mahdollista, vuodenajasta riippumatta. Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan sopii kai mietelauseeksi tähänkin.
Syysboottaus on monella menossa jo täyttä häkää. Aluksi se kuitenkin vain koskee sitä ulkokuorta ja joillakin se valitettavasti jää vain siihen, olen luvannut itselleni että minä ulotan oman boottaukseni pintaa syvemmälle ja suosittelen vastaavaa muillekin.

Matkaan lähipäivinä hankkimaan itselleni alkavaa vesijumppaa varten sporttisen uimapuvun, Voquessa kun oli sellainen, jonka tyyliin kopsaan ulkoisesti jollain halvemmalla merkillä.

Mukavaa Boottausta kaikille;-))




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti